Banneri jasensivut

kirjajuuria1

 

(tämänkin artikkelin kuvat suurenevat klikkaamalla)

 

Tällaista kirjaa olen kaivannut.    Kun aloittelin sukututkimusharrastusta kolme-neljäkymmentä vuotta sitten,  se oli selkeää. Lauantaipäivät istuin maakuntakirjaston mikrofilmihuoneessa ja vähin erin löysin tietoja.  Pitkällekin taaksepäin.   Kun sitten  mukaan tuli internet, silloin vielä harvojen käytössä,  alkoi tihkua jos jonkinlaista selvitystä ja sukutarinaa.   Jonkun silloisen keskusteluryhmän kautta sain minäkin sukujohdon suoraan Aatamiin asti, tosin sen lähettänyt ansioitunut sukututkija kielsi ehdottomasti milloinkaan  mainitsemasta nimeään  tuon litanian levityksen yhteydessä.  Niinpä vaikenen edelleen. 

 

Sukututkimuksen historiaan  liittyy monenlaista jännittävää ja tarkoitushakuista toimintaa. Aikoinaan tehtyihin tutkimuksiin ja "tutkimuksiin" liittyy  niin vallankäyttöä, taloudellisia intressejä kuin uskontoakin. Sukujuuret olivat tärkeä asia. 

Juuria ja juurettomia pohtii suvun ja perheen merkitystä Sukupuut, Ruotsin suurvaltakauden mahtisuvut, sukututkimusta tehneet nunnat...  sukututkimuksen  pitkään pelkästään isälinjoja tärkeänä pitäneisiin  -usein tyhjästä nyhjäistyjen sukulinjojen tarinaa.   Tiina Miettinen on tutkija Tampereen yliopistossa. Hänen tietokirjansa  "Piikojen valtakunta:nainen, työ ja perhe  oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2015.  Hän myös opettaa sukututkimusta.  

 kirjajuuria2  kirjajuuria3  

Kirjan sisältö on mahtava. Ensimmäistä kertaa lukiessani en malttanut sitä käsistäni laske ennen  viimeisille sivuille pääsyä  aamuyön tunteina.  Ja kun asiaa oli todella paljon, oli aivan pakko pata kertaamaan jo seuraavana päivänä.